torstai 22. maaliskuuta 2012

Violetit villahousut

Olen jotenkin ihmeissäni, miten vähän on tullut käytettyä tällä pienimmällä villahousuja. Keskimmäisellä oli aina vaipan päällä villahousut ja yläosana paita. Tytön kanssa on tullut käytettyä pääasiassa taskuvaippoja, koska niistä ei ole saanut ohivuotoja aikaiseksi, kuten pojalla saattoi joskus tulla, tosin harvoin. Tyttö tekee kaiken muutenkin jotenkin sievemmässä määrin, on se sitten syömistä, juomista, pissaamista tai huutamista. Epäilen kyllä, että suurin syy ovat olleet nuo vaatteet eli olen kahden pojan jälkeen pukenut tyttöä enemmän ja villahousut olisivat tulleet häiritsemään tätä antaumuksellista pukemista ;)  



Mutta on sitä sentään välillä villahousut olleet, varsinkin olen tykästynyt käyttämään villabodyn kanssa, kumpikin vaatekappale lanoliinitettuna. Kuvan villabody on Po.pin alesta ostettu tammikuussa. Villahousut on Cascadea, terrakotta raita Patonsia. Malli taas siltä kutomiselta päästä temmattu. Tein jotenkin niin, että keskikohdassa haarassa (keskimmäinen silmukka edessä, samaten takana) lisäsin keskisilmukan kummallekin puolelle silmukat. Tällöin haara lähti kiilamaisesti syntymään. En nyt löydä tähän hätään housuja täältä, kun on neidin vaatekaapin mylläys menossa ;) Taas on pieniä järkätty pois, suurimman osan olen myynyt ja myyn fb-kirppareilla, samoin ostan sieltä "uusia". 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti