maanantai 17. helmikuuta 2014

Tuliaisia

Kuvissa Kööpenhaminan kirppikseltä ostettuja puisia nappeja. Lisäksi ostin pilkkahintaan käsin virkattuja vanhoja pitsejä 5 kruunua kappale eli euroissa senteissä kappalehinta! Mies ei tietenkään tajunnut niiden päälle yhtään mitään, mutta pikkuneidille loihdin niistä jotain.
NoaNoan alesta aika edullisia juttuja ym.
 Astiapyyhe Ferm Livingiltä, jota näkyi hyvin edustettuna.
Yläkuvassa raitatrikoo keskustan pienestä kangaskaupasta sekä Oililyn käyttämätön pussukka kirpparilta. Isommalle pojalle tuotiin farkut, keskimmäiselle legoja sellaisesta annostele itse purkkiin seinästä spesiaalivärejä ja -osia valiten, neidille Disney storesta Belle-barbi. Sekä akryylimaaleja kahdelle nuorimmaiselle monessa eri sävyssä kera pensseleiden. Ne olivat todella edullisia täällä. 
Aivan HUIKEA kauppa! Tämä saisi tulla Suomeenkin, kuten Tiger on jo ehtinyt tulla. Vähän samanlainen kuin Tiger, mutta vielä enemmän käsillä tekijälle juttuja. Ja sokkeloinen kauppa tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Hinnat olivat edullisia ja tyyli juuri kohdallaan. Ei olisi Tiimari tälle pärjännyt ollenkaan. Sostrene grenes on esimerkki siitä, mihin suuntaan Tiimarin olisi pitänyt mennä. Jos Tiger ei olisi ehtinyt Suomeen vielä tulla, enkä sen valikoimaa olisi nähnyt, niin tänne astuminen olisi aiheuttanut hypeventilaation. Nyt selvisin hieman lievemmillä oireilla, mutta aivan nappiosuma silti. Yläkuvassa langat sieltä. Lankapulaa ei omassa kaapissa ole, mutten voinut näitä puuvillaisia ohittaa, koska värit olivat niin upean murretut. Ja kun ei ollut hajuakaan mitä niistä tekisin, niin otin jokaista väriä yhden kerän. Ja mies oli tietty aivan mielettömän innoissaan! :P 

No, langat ovat päässeet jo puikoille. Koska värit ovat niin uskomattomat, niin hillitsin aloittaa jotain simppeliä, koska tässä operaatiossa turha kikkailu veisi niiltä liikaa huomiota. Ja muutenkin tarvitsin jonkin terapeuttisen telkkarineulonnan, jossa ei tarvitse laskea mitään. Muut keskeneräisyydet on nyt inhottavassa vaiheessa, jossa pitää laskea. Rakastan aloittaa uusia projekteja ja kun teen niitä päästä suoraan, enkä tohinassa kirjaa mitään ylös ja kaikki on siihen asti kivaa, kunnes pitäisi tehdä samanlainen (esim. toinen hiha) ja silloin pitää alkaa laskea ja kytätä edellistä osaa, että tulee samanlainen. Peittoprojekti on nyt sitten niitä ohjelmia varten, joita pitää tarkemmin seurata tai muuten on niin väsynyt olo, että turhan monimutkaisuuksia ei jaksa miettiä. Ja olen muutenkin aika heikkona peittoihin eli niitä ihan mielelläni väsään. Järjestin lankavärit mieluisaan järjestykseen ja teen yksi kerä kerrallaan leveää raitaa. Ensin ajattelin, että näin simppeliä ei voi tehdä, mutta onneksi ennen alun purkaamista lähtötekijöihin kävin kurkkimassa Pinterestistä, josko vastaavia löytyisi ja todellakin löytyi, joten ei kun jatkamaan. Esimerkki, esimerkki, esimerkki, esimerkki, esimerkki. Joskus yksinkertaisuus on kaunista!
Ja vielä yksi Tiger-juttu:
Tigerissa myydään seesampatukoita. Ollaan ostettu noita lapsille, koska a. seesamissa on hirrrmuisesti kalkkia, b. patukoissa ei ole maitoa eikä vehnää, mitä yhdistelmää on vaikea löytää ja muutenkin ainesosat ovat simppelit. Murskasin patukasta rouhetta ja sekoitin kulhoon strösseleiden kaveriksi. Pallo tuuttiin ja kulhossa pyöritys. Nam!

1 kommentti: